Sivut

perjantai 21. joulukuuta 2018

Oikeusministeriön "ilmoita korruptiosta" sivusto on hämäystä

Oikeusministeriön (jäljempänä OM) korruptionvastainen yhteistyöverkosto -projekti on julkistanut lopputuloksen 9.12.2018.

Tuloksen julkistamisen yhteydessä avattiin "ilmiantosivusto".

https://korruptiontorjunta.fi/ilmoita-korruptiosta#EOA-OKA Voi hyvät hyssykät. Olemme saaneet, juhlapuheiden lisäksi,  uuden postitoimiston jonka osoitteet vievät juuri samoille viranomaisille jotka jo ovat kertaalleen torpanneet kaikki tutkinta- ja oikaisupyynnöt, eli ketä tällä sivustolla hämätään? Ensiksi tietysti kansalaisia mutta viimekädessä EU:ta tietenkin. Suomen on kirkastettava GRECON ja OECDN asettamien (korruption kitkennän) tavoitteiden kiertelynsä ja EIT valitusten vyöryn tahrannutta julkikuvaansa. Osin sitä korjattiin jo 2014, asettamalla suomalainen "tuomari" portinvartijaksi. Nyt EU: tuomioistuimen tavoittaa enää vähäinen murto-osa valituksista. On myös todettu, että EU:n oikaisuvaatimuksilla ei ole merkitystä Suomen päätöskäytännöille. Mm. oikeustapausten käsittelyn pitkittäminen saa jatkua rauhassa.
Tämän artikkelin lopussa, kerrotaan miten homma olisi pitänyt hoitaa aikuisten oikeasti.

EU:ssa ollaan havaittu, että Suomi ei ehkä olekaan kolmanneksi tai neljänneksi tai edes viidenneksi korruptoitutumattomin maa. Täällä rehottaa "piilokorruptio", ja se voi edelleen erinomaisesti. Transparency Internationalin tutkimus kun ei saa esille piilokorruptiota, niin ”sitähän ei silloin ole”.

OM:n mielestä OECD:n lahjonnan vastainen yleissopimus ja Euroopan neuvoston yhteyteen perustetun korruptionvastaisen toimielimen (GRECO) antama suositus (lue kehotus), "on nyt täytetty". 

Naurettavaa asiassa vain on, että tämän 4 + 3 vuoden projektin tuloksena on tehty iso määrä paperia, koulutusta, ohjeita viranomaisille ja opaskirjoja virkamiehille: "mitä piilokorruptiolla tarkoitetaan"-tyyppiä. Soo, soo tuhmat pojat, ettekö tiedä mitä korruptio on? Maan tapa, jolla toimitte, ei olekaan ihan laillisuuspohjalle rakentunut. Ei kait sellaista olisi piilossa touhuttu, jos sitä ei laittomaksi ole tiedostettu. Kenties naapuriloosin työkaveri saattaisi kiinnittää huomiota työkaverinsa touhuihin mutta riittääkö tuötoverilla, tai alaisella kanttia tehdä ilmoitus tai onko hän peräti samassa juonessa mukana? Kollegiaalinen suojelu on eri ammattikunnissa hyvinkin tiukkaa. JA jos valitus menee saman instanssin esimiehelle, luuleeko OM, että kukaan hullu lähtee omaa työpaikkaansa vaarantamaan? Henkilöllisyyden suojelu on erittäin hankalaa yrityksissä ja virastoissa, joissa on mahdollista lukea henkilökunnan sähköpostit ja nettilokit, vaikkapa firman palvelimilta.

Huippusuoritukseksi voisi nimetä tuon "ilmoita korruptiosta" sivuston, joka vie onnettoman vääryyttä kärsineen ilmoittajan tasan samojen veijareiden pakeille, joilta valittaja on juuri piilokorruptoituneen kohtelun, tai päätöksen saanut. Kuvitteleeko OM aivan aikuisten tosissaan, että tällä saadaan jotain oikaisua aikaan? Luuleeko OM pyhässä yksikertaisuudessaan, että samat veijarit jotka ovat etuutensa kansalaisilta hankkineet, olisivat nyt oikaisemassa vääryyttään? Sopijaosapuolena on erittäin useassa tapauksessa virkamieskunta ja poliittiset päättäjät ja maksajana on aina viimekädessä veronmaksaja, olipa sitten hyvävelisopimuksia tehty minkälaisen toimijan taholla tahansa. Yritysten välinen toiminta on aivan oma lukunsa ja sille voisi joku ryhti löytyäkin ilmiantojen kautta, mikäli yritys ei ole onnistunut verkottumaan sopivien hyväveliviranomaisten kanssa.

Tuskinpa siellä niin naiiveja ollaan. Tässä ei ole ollut tarkoituskaan saada asioihin laillista järjestystä, vaan ylläpitää edelleen tuttuja maan tavan kaavoja ja hyviä keskinäisten verkostojen hyödynlähteitä ja rauhoitella raivosta kiehuvia kansalaisia.
Projektiin sitoutumisestakin voisi jotain päätellä, kun yli puolet, kolmen vuoden projektin osallistujaedustajista, vaihtui projektin aikana. Itse entisenä projektipäällikkönä osaan ymmärtää, että sellainen projekti ei voi tuottaa hyvää tulosta, tai edes tulosta, johon kaikki osapuolet vakavasti sitoutuisivat.

MITÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ

Ilmiantosivuston tapausten ei missään tapauksessa tulisi mennä kuin tiedoksi AO instansseille ja toimenpiteet tulisi alistaa "perustuslakituomioistuimelle" jollaista Suomessa ei toistaiseksi ole ja ilmeisesti ei tule olemaankaan. Perustuslakivaliokunnan tehtäviin ei kuulu tuomioiden oikaisu, se valvoo pääasiassa lainvalmistelua. Perustuslakituomioistuimen luonne tulisi olla irti kaikesta mahdollisesta riippuvuudesta poliittisiin järjestöihin ja rakenteisiin, sekä oikeuslaitoksen kollegiaaliseen maineen puhtaanapitopiiriin. Sellainen olisi mahdollista rakentaa jos tahtotilaa olisi. Sellaiseen instanssiin sijoitetut rahat saataisiin hyvinkin takaisin, vaikkapa lakkauttamalla toimimaton oikeusvalvonta ja näiden korruptiotapausten paljastumisten kautta ja niiden oikeiden tuomioiden kautta rikollisen hyödyn palautumisena valtiolle. Hävinnyt osapuoli maksaa myös oikeudenkäyntikulut, kuten tapaan kuuluu.

Käykää nauramasta tätä postitoimistoa, jos jaksatte. Minua ainakin itkettää moinen vääryyttäkärsineiden vedätys.

https://korruptiontorjunta.fi/ilmoita-korruptiosta#EOA-OKA


Mitä tarkoitetaan perustuslakituomioistuimella ja miksi Suomessa ei sellaista ole?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin


torstai 20. joulukuuta 2018

Vanhaa ja uutta tietoa EIT:stä


HS. Valtiotieteiden maisteri Kimmo Saarikko kertoi 7.12.2013: "Suomalainen oikeuslaitos vuotaa valitusten virtana Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta moninkertaisesti tuomioita verrattuna muihin Pohjaoismaihin. Asukasmäärään verrattuna suhteutettuna Suomi on samoilla lukemilla Venäjän kanssa."

Suomi ei pysty kunnioittamaan luotettavasti ihmisoikeuksia. Miten Suomen oikeuslaitos näissä asioissa toimii vai toimiiko se puolueellisesti ja jos niin miksi? Liittyykö tämä oikeuslaitoksen yleiseen moraaliseen rappiotilaan josta on paljon kirjoiteltu? Suomen oikeuslaitoksen toimesta, tukittiin valitusvuoto EIT:n käsittelyyn "ennakkokarsinnalla". Asia on nyt siis Suomen oikeuslaitoksen kannalta järjestyksessä mutta tasa-arvo oikeuden edessä ja ihmisoikeus on heikentynyt radikaalisti Suomessa.

Vuoden 2017 EIT raportista:
Suomea vastaan tehdyt valitukset EIT:ssä vuonna 2017. Vireille tuli 181 Suomea koskevaa valitusta.
Vuonna 2017 yhteensä 217 valitusta jätettiin tutkimatta tai poistettiin eri syiden vuoksi käsittelystä.
Suomea koskevia valituksia on vuoden 2017 lopussa vireillä EIT:n eri kokoonpanoissa 14 kappaletta.
Vuoden 2017 aikana Suomea vastaan haettiin yhteensä 18 täytäntöönpanokieltäpäätöstä. Yhtään kieltoa ei myönnetty.

Kimmo Saarikko jatkaa: "Suomessa kollegiallinen solidaarisuus ulottuu syyttäjälaitoksesta korkeimpaan oikeudenkäyttöön ja laillisuusvalvontaan. Kollegojen tekemiä syytteitä tai ratkaisuja ei hevin muuteta tai hylätä edes päivänselvissä asioissa".

EIT:n vuosiraportti Suomen osalta: https://www.echr.coe.int/Documents/CP_Finland_ENG.pdf

EIT:iin ei enää pääse valituksia, eikä kukaan välitä edes sinne valittaa, kun tuomoita ei oikaista siellä enää, eikä Suomella ole velvoitteita edes toteuttaa EIT päätöksiä. Suomesta on tullut toinen Turkki, tosin diktaattorin roolin on ottanut oikeuslaitos ja sitä tukee poliittisella mandaatilla oikeusvalvonta. Mistä löytyisi Arkadianmäelle lakia kunnioittavia kansanedustajia joilla olisi kanttia oikaista tämä vallankäytön vinoutuma? Pelkäämpä, että sellaisia ei löydy, ennen kun kansa marssii kaduille.