sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Oikeuslaitoksen piiri on pieni ja se pyörii

Kun  ajatellaan Lehikoisen, puolueellisen oikeustapauksen taustavaikuttajia rakenteellisen korruption kannalta niin listasta löytyy runsaasti AsOy Lauttasaarentie 4:n suhteita oikeuslaitokseen ja poliitikkoihin.

Suhde 1) AsOy:n asianajaja / hovioikeuden Ståhlberg, (ystävyyssuhdevaikuttaminen)
Suhde 2) AsOy:n hallituksen jäsen ja hänen veljensä Stig Hästö (poliittinen vaikuttaja jutussa. Vaikutti todennäköisesti oikeusvalvonnan toimintaan)
Suhde 3) AsOy:n asianajajan tytär/isä suhde korkeimman oikeuden tuomarin kanssa

Suhde 4) AsOy:n asianajajan ja hovioikeudenneuvoksen keskinäinen henkilökohtainen riita
Suhde 5) on kirjattu tähän alle:

-----------------------------------------------------------------------------------------
M U I S T I O

     Luonani kävi 14 pnä kesäkuuta 2018 naapurini toimitusjohtaja
Holopainen juttelimme  hänen kanssa liikeelämän kuulumisia noin puolen tunnin ajan.

    Lopuksi hän palasi Etelätuonti Oy pitkään kestäneeseen
oikeusprosessiin. Hän kysyi tedänkö minä,  että Asunto Oy Lauttasaarentie 4:ssä on asunut/asuu Helsingin hovioikeudenneuvos ?

     Sanoi hänelle, että en tunne asoyn asukkaita, kuin naapurini.
Olen kuullut naapurilta, että asunto-oy:ssä asuu kolme tuomaria. En ole käynyt varsinaisissa yhtiökokouksissa vuoden 2012, jälkeen kun tuolloin minun kurkuuni hyökättiin kiini. Mukanani oli asianajaja Aaltonen hän sanoi, että tästä pitää tehdä
rikosilmoitus- sanoin Hänelle, että jätetään tämä tälleen.


     Espossa,15 pnä kesäkuuta 2018.

     Hannu Lehikoinen, yrittäjä. 

------------------------------------------------------------------------------------------

Voidaan ajatella mitä merkitsee, että hovioikeuden jäsen on oikeutta käyvän osakeyhtiön hallituksessa tai osakas? Tässä tapauksessa hovioikeuden kirjaamossa on lausuttu Lehikoiselle ja hänen asianajajalleen selkein ilmaisuin, että Lehikoinen on "härikkö". Tämä taas on tarkoittanut, että hänen asiansa ei ole saanut tässä oikeusasteessa koskaan puolueetonta tutkintaa henkilön "mustamaalaamisen" vuoksi..

maanantai 20. elokuuta 2018

EU on valtioiden hyväveliorganisaatio

SK 33/2018 kirjoittaa artikkelissaan "Vitsillä kiven sisään", sananvapauden kutistumisesta Euroopassa. Amnesty Internationalin Eda Seyhan sanoo, että lait (Espanja, Ranska, Belgia, Hollanti, Britania, Puola) ovat johtaneet siihen, että: Ollaan menossa kohti yhteiskuntaa jossa ihmisiä suojellaan rajoittamalla heidän vapauksiaan, ei turvaamalla niitä".

Artikkelei kertoo edelleen Barcelonan yliopiston BU:n nykyhistorian tohtorin Jordi Casassas Ymbertin sanoneen: "Euroopan unionista on tullut vastavuoroisesti toisiaan suojelevien valtioiden kerho, jossa valtion etua suojellaan kansalaisten oikeuksien kustannuksella."
Rakenteellinen korruptio ei pysähdy valtioiden rajoille, vaan kattaa koko EU:n.

Tähän oli havaittavissa viitteitä jo taannoisen Etelätuonti/Lehikoisen oikeustapauksen yhteydessä jonka aineisto pistettiin EU:ssa aluksi silppuriin ja toisella kierroksella päätös oli Suomen lain vastainen, eikä edellyttänyt Suomessa toimenpiteitä. Valtion kannalta tapaus on erittäin "epämiellyttävä", koska laittomaan omaisuudenriistoon ja sen lainvastaisten tuomioiden peitttelyyn on sekaantunut koko oikeuslaitos, oikeusvalvontaa myöten. Nykyisin esim. EIT valitukset torpataan jo Suomessa, koska niitä meni EIT-käsittelyyn "liian paljon" suhteessa muihin maihin. Tilastot saatiin kauniimmiksi ja maamme oikeuskäytäntöjen eriskummallisuuksia ei tarvitse enää niin paljon selitellä ja paikkailla EU:n suuntaan.

http://etelatuonti.fi/OIKEUS/EIT_aineisto_tuhottu_1997.html

Koko oikeustapauksen (Suomen valtiolle häpeällinen) aineisto oleellisin osin:
http://etelatuonti.fi/OIKEUS/hakemisto.html

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Miksi Annika Lapintie (perustuslakivaliokunta pj.) ei noudata perustuslain velvoitteita?


Odotin turhaan puolueettomuutta Vasemmistoliiton edustajalta tapauksessa, jossa PK yrittäjän laillista omistusoikeutta on loukattu AsOy:n ja oikeuslaitoksen lainvastaisella yhteistyöllä.
Lapintie on liittynyt tuomareiden "oikeistorintamaan" ilmeisimmin vain oman etunsa, tuskinpa aatteensa nimissä.
PK yrittäjät ovat ainut taho, joka todella työllistää Suomessa ja kun niiden oikeuksia poljetaan tuomioistuimen, lain ohittavalla, sanelupolitiikalla ja tällainen toiminta hyväksytään valtion korkeimpia instansseja myöten, on jotakin pahemmin vialla valtakuntamme rakenteissa ja oikeudentunnossa.
Vastaavaa toimintaa on ollut historiamme aikana ja pahimmillaan veljessodan valkoisen voittajan kostotuomioissa, joissa vasemmisto ja työläiset olivat tuomarimielivallan kohteena (Vääryyttä oikeuden valekaavussa, Ensio Hiitonen, Vapaa Pohjola 1953).

Annika Lapintien kirjeenvaihdon viimeisin vastaus 13.3.2018 tässä ylinnä
-------------------------------------------------------

Hei,
kiitokset viestistänne. Katsotte oikeusasiamiehen syyllistyneen laiminlyöntiin ja pyydätte perustuslakivaliokuntaa ottamaan ko. asian itsenäisesti esille ja käsittelyyn.
Perustuslakivaliokunnalla ei ole yleistä toimivaltaa valvoa virkatoimintaa maassamme. Valiokunta ei esimerkiksi ole muutoksenhakuaste ministerien ja ylimpien laillisuusvalvojien päätöksiin. Valiokunta voi kuitenkin poikkeuksellisesti arvioida jälkikäteen ministereiden sekä oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen virkatoimia perustuslain 114–117 §:n perusteella. Virkatoimien lainmukaisuuden tutkiminen voidaan panna vireille valiokunnassa oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivaliokunnalle tekemällä ilmoituksella, vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella, eduskunnan muun valiokunnan esittämällä tutkintapyynnöllä tai perustuslakivaliokunnan omasta aloitteesta.
Ohessa vuoden 2000 perustuslain perusteluja, joista käy ilmi, mihin tarkoitukseen erityisesti perustuslain 115 §:ssä ja 117 §:ssä mainittuja menettelyjä on tarkoitus käyttää. Perustuslakivaliokunnan mietinnössä PeVM 10/1998 vp todetaan 115 §:n osalta muun muassa seuraavaa:
”Pykälässä säilytetään perustuslakivaliokunnan oma-aloitteinen mahdollisuus tutkia ministerien virkatointen lainmukaisuutta, mikä voi perustelujen mukaan tulla esille esimerkiksi hallituksen kertomuksen käsittelyn yhteydessä. Valiokunta katsoo, että ministerivastuuasian esille ottaminen valiokunnassa sen omasta aloitteesta on lähinnä poikkeukselliseksi tarkoitettu vireilletulomuoto. Tätä tarkoittava päätös on 114 §:n 2 momentin johdosta tehtävä täysilukuisessa valiokunnassa, esimerkiksi sen jälkeen, kun valiokunta on tavanomaisessa menettelyssä hankkinut selvitystä asiasta 47 §:n 2 momentin perusteella.
Valiokunnalla ei ole käytännössä mahdollisuuksia itse ryhtyä ministereiden virkatointen laillisuuskysymysten arviointiin kuin enintään valiokunnassa muutoin vireillä olevien asioiden käsittelyyn liittyen. Tämän vuoksi on tärkeää, ettei esimerkiksi yleisön keskuudessa synny erheellisesti kuvaa valiokunnasta eräänlaisena ylimääräisenä ja viimekätisenä ministerien toimia koskevien oikeusriitojen ratkaisijana, mistä sinänsä on jo ollut merkkejä näkyvissä.”
Edelleen samassa mietinnössä rinnastetaan perustuslain 117 §:n ylimpiä laillisuusvalvojia koskeva sääntely tältä osin 115 §:n ministerivastuusääntelyyn ja sen perusteluihin seuraavalla tavalla:
”Valiokunnan oma-aloitteisen toiminnan osalta oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen vastuunalaisuuskysymyksissä viitataan siihen, mitä edellä 115 §:n kohdalla on todettu.”
Ystävällisin terveisin,
Annika Lapintie
Kansanedustaja (vas)
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja



Lähettäjä: Hannu Kuukkanen [hannu.kuukkanen@elisanet.fi]
Lähetetty: 12. maaliskuuta 2018 8:08
Vastaanottaja: Lapintie Annika
Kopio: Tölli Tapani
Aihe: Re: VS: VS: Oikeusvalvonnan laiminlyönti valtakunnanoikuteen oikaistavaksi
Hyvä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja
Mainitsitte vastauksessanne, että yksityishenkilö ei voi viedä asiaa valtakunnanoikeuteen.
"Yksityisen henkilön kirjeen perusteella asia ei siis tule eduskunnassa 
vireille eikä myöskään perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. 
Viestinne on kuitenkin merkitty valiokunnalle tulleiden 
kansalaisyhteydenottojen listaan, joka annetaan tiedoksi valiokunnan 
jäsenille."
Tämä on varmasti kuten kirjoitatte MUTTA.
Olisiko kohtuuton pyyntö pyytää perustuslakivaliokuntaa ottamaan tämä asia itsenäisesti esille ja käsittelyyn. Vetoan jatkossa olevalla perustelullani tähän mahdollisuuteen.
Mitä perustuslaissa sanotaan asian saamisesta valtakunnanoikeuteen tai perustuslakivaliokuntaan käsiteltäväksi. Siitä alla poimintoja lakiteksteistä johon kirjeeni ja tuon linkitetyn julkaisun sisällön esille tuonnilla vaatimusta perustan.
http://etelatuonti.fi/OIKEUS/TapausLehikoinenV9_3_18122017.pdf
Kun kyseessä on oikeuslaitoksen ja sittemmin oikeusvalvonnan tekemä pitkäaikainen ja pitkävaikutteinen systemaattinen lainvastaisuus, tämä viittaa vakavaan rakenteiseen korruptioon ja/tai virkatoverien kollegiaaliseen suojeluun. Tämän tapauksen saaminen oikeudenmukaiseen tutkintaa ja käsittelyyn olisi kunnian palautus Suomen oikeusjärjestelmälle. Muussa tapauksessa, ei Suomea voida kutsua enää oikeusvaltioksi, niin monta perustuslainkohtaa on tapauksen käsittelyn aikana rikottu. Mitä merkitystä on perustuslailla jos sitä ei Suomen oikeuslaitoksessa noudateta, eikä mikään instanssi halua edes sen noudattamista valvoa?
Perustuslaissa säädetään virkamiehen vastuusta seuraavaa (poimittu vain oleelliset kohdat):

101 § Valtakunnanoikeus
Valtakunnanoikeus käsittelee syytteen, joka nostetaan valtioneuvoston jäsentä tai oikeuskansleria, eduskunnan oikeusasiamiestä taikka korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsentä vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa. (tässä tapauksessa kyse on oikeusasiamiehen laiminlyönnistä hoitaa hänelle säädettyä tehtävää oikeuden valvojana ja näin hyväksyen lainvastaiset tuomiot)
...

114 §
Ministerisyytteen nostaminen ja käsittely (joka koskee myös oikeusasiamiestä)
Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa käsitellään valtakunnanoikeudessa sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Syytteen nostamisesta päättää eduskunta saatuaan perustuslakivaliokunnan kannanoton valtioneuvoston jäsenen menettelyn lainvastaisuudesta.
...
Syytettä valtioneuvoston jäsentä vastaan ajaa valtakunnansyyttäjä.

115 § Ministerivastuuasian vireillepano (joka koskee myös oikeusasiamiestä)
Valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuuden tutkinta eduskunnan perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille:
1) oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivaliokunnalle tekemällä ilmoituksella;
2) vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella; sekä
3) eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä.
Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuutta.
(tämä viimeksi mainittu kohta olisi yksi mahdollisuus saada asia tutkittavaksi. Perusteena päätösten viittaaminen laajaan,  rakenteiseen korruptioon johon liittyy kollegiaalinen virkatoverin suojelu, päätösvirheet tutkimatta jättämällä. Perustuslaki 118 §)

Mitä virkavelvollisuuden laiminlyöntisyytteen nostamisesta sanotaan edelleen perustuslaissa:

117 § Oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen oikeudellinen vastuu
Oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen virkatointen lainmukaisuuden tutkimisesta, syytteen nostamisesta heitä vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa sekä tällaisen syytteen käsittelystä on voimassa, mitä 114 ja 115 §:ssä valtioneuvoston jäsenestä säädetään.

118 § Vastuu virkatoimista
Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut.
Esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään.
Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään. Tässä tarkoitettua syyteoikeutta ei kuitenkaan ole, jos syyte on perustuslain mukaan käsiteltävä valtakunnanoikeudessa. (4.11.2011/1112)


Perustuslailliset syyt miksi tämä tapaus tulee saaattaa valtakunnanoikeuteen:

Kyseessä on oikeusasiamiehen laiminlyönti, joka on käsiteltävä valtakunnanoikeudessa, koska hän ei ole suorittanut hänelle säädettyä tehtävää:

109 § Eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävät
Oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeusasiamies valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Oikeusasiamies antaa joka vuodelta kertomuksen toiminnastaan sekä lainkäytön tilasta ja lainsäädännössä havaitsemistaan puutteista eduskunnalle.

PERUSTUSKAIN KOHDAT JOITA ON RIKOTTU:

2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
...
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
(tätä pykälää on loukattu. Hovioikeuden kaksi päätöstä ovat asunto-osakeyhtiölain vastaiset)

Perustuslaissa sanotaan myös:
6 § Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. (tässä tapauksessa tätä pykälää on myös loukattu. Hovioikeus on tehnyt kaksi Asunto-osakeyhtiötä suosivaa päätöstä vastoin omistusasiakirjoja)
Sekä: 15 § Omaisuuden suoja.
Jokaisen omaisuus on turvattu.
Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.
(erityisesti perustuslain tätä pykälää on loukattu. Hovioikeuden asunto-osakeyhtiölain vastaisilla päätöksillä on tapahtunut omaisuudenriisto korvauksetta)

18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
...
(tätä pykälää on loukattu, koska asunto-osakeyhtiö on sysytemaattisesti käyttänyt virheellisiä hovioikeuden päätöksiä, mm. kiristykseen ja elinkeinotoiminnan haittamiseen)

21 § Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
(tätä pykälää on loukattu, koska päätökset ovat olleet asunto-osakeyhtiölain vastaiset kahdessa hovioikeuden päätöksessä, eikä muutoslupaa ole joko annettu tai muutosvaatimusta ei ole käsitelty asiamukaisesti)

106 § Perustuslain etusija
Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. (tätä pykälää on myös loukattu, koska omaisuudensuoja (15 § )  kuuluu perustuslaillisiin oikeuksiin ja sitä ei ole noudatettu hovioikeuden päätöksissä, eikä oikeusasiamies ole tähän puuttunut) Tähän viittaa myös pykälä 107 § Lakia alemmanasteisten säädösten soveltamisrajoitus


PERUSTUSLAIN VASTAISET PÄÄTÖKSET JOITA OIKEUSASIAMIES EI OLE TUTKINUT:
Hovioikeuden päätös 04.07.1990 No 958, S 89/14371
Hovioikeuden päätös 04.07.1995 No3602/95

Prosessi on jatkunut myös tällä väliajalla eri asteissa ja eri haasteina, eli on jatkunut 37 vuotta, eri oikeuden asteiden ja oikeusvalvonnan laittomia tuomioita oikaisematta.

Oikeusasiamiehen tutkimattajättämispäätös:  1.6.2007 Dnro 616/4/07

Päätökset ja tapauksen kronologia on esitelty tässä julkaisussa:
http://etelatuonti.fi/OIKEUS/TapausLehikoinenV9_3_18122017.pdf


Ystävällisin terveisin: Hannu Kuukkanen



On 9.3.2018 11:29, Lapintie Annika wrote:
Hyvä Hannu Kuukkanen,
 
kiitokset viestistänne. Kysytte mahdollisuudesta saada ko. oikeustapaus 
perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. 
 
Perustuslakivaliokunnan tehtävistä säädetään perustuslaissa. 
Valiokunnan päätehtävänä on osallistua lakien säätämiseen eduskunnassa. 
Perustuslain 74 §:n mukaan valiokunta antaa lausuntoja sen käsittelyyn 
tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta 
sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. 
Kysymys on asioista, jotka ovat tulleet eduskunnassa asianmukaisesti 
vireille ja jotka lisäksi on lähetetty valiokuntaan tai ovat muutoin 
säännösten perusteella tulleet siellä käsiteltäviksi. Asian vireille 
tulosta eduskunnassa on säädetty perustuslaissa ja eduskunnan 
työjärjestyksessä. 
 
Yksityisen henkilön kirjeen perusteella asia ei siis tule eduskunnassa 
vireille eikä myöskään perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. 
Viestinne on kuitenkin merkitty valiokunnalle tulleiden 
kansalaisyhteydenottojen listaan, joka annetaan tiedoksi valiokunnan 
jäsenille.
 
Ystävällisin terveisin,
Annika Lapintie
Kansanedustaja (vas)
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja



On 9.3.2018 11:29, Lapintie Annika wrote:
Hyvä Hannu Kuukkanen,
 
kiitokset viestistänne. Kysytte mahdollisuudesta saada ko. 
oikeustapaus perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. 
 
Perustuslakivaliokunnan tehtävistä säädetään perustuslaissa. 
Valiokunnan päätehtävänä on osallistua lakien säätämiseen 
eduskunnassa. Perustuslain 74 §:n mukaan valiokunta antaa 
lausuntoja sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden 
asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin 
ihmisoikeussopimuksiin. Kysymys on asioista, jotka ovat tulleet 
eduskunnassa asianmukaisesti vireille ja jotka lisäksi on 
lähetetty valiokuntaan tai ovat muutoin säännösten perusteella 
tulleet siellä käsiteltäviksi. Asian vireille tulosta eduskunnassa 
on säädetty perustuslaissa ja eduskunnan työjärjestyksessä. 
 
Yksityisen henkilön kirjeen perusteella asia ei siis tule 
eduskunnassa vireille eikä myöskään perustuslakivaliokunnan 
käsiteltäväksi. Viestinne on kuitenkin merkitty valiokunnalle 
tulleiden kansalaisyhteydenottojen listaan, joka annetaan tiedoksi 
valiokunnan jäsenille.
 
Ystävällisin terveisin,
Annika Lapintie
Kansanedustaja (vas)
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja
 
________________________________________
Lähettäjä: Hannu Kuukkanen 
Lähetetty: 7. maaliskuuta 2018 21:00
Vastaanottaja: Lapintie Annika
Aihe: Re: VS: Oikeusvalvonnan laiminlyönti valtakunnanoikuteen 
oikaistavaksi
 
Hyvä Annika Lapintie
 
En tiedä oletteko te tietoinen, tai voitteko osoittaa minut 
henkilölle, (sihteeristössä) joka olisi tietoinen tämän alla 
mainitun, tapaus Lehikoinen, käsittelyn tilanteesta?
Onko mahdollisuuksia sada sitä käsittelyyn ja jos, niin minkälainen
olisi aikataulu.
 
Ystävällisin terveisin: Hannu Kuukkanen
 
 
On 20.2.2018 13:19, Lapintie Annika wrote:
Hyvä Hannu Kuukkanen,
 
kiitos viestistänne. Olen saanut ko. asunto-osakeyhtiöasian oikeuskäsittelyä koskevan kirjasen. 
Välitän sen ja sähköpostiviestinne perustuslakivaliokunnan 
sihteeristölle liitettäväksi valiokunnalle tulleiden 
kansalaisyhteydenottojen listaukseen, joka jaetaan tiedoksi 
valiokunnan jäsenille.
 
Ystävällisin terveisin,
Annika Lapintie
Kansanedustaja (vas)
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja
________________________________________
Lähettäjä: Hannu Kuukkanen 
Lähetetty: 11. helmikuuta 2018 13:15
Vastaanottaja: Lapintie Annika
Aihe: Oikeusvalvonnan laiminlyönti valtakunnanoikuteen 
oikaistavaksi
 
Hyvä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja
 
Teille on jaettu (tai ainakin pitäisi olla jaettu) Lehikoisen
oikeustapauksesta kirjanen joka kertoo koko 37 vuotta kestäneen
oikeusfarssin taustan.
 
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana teitä kiinnostaa varmasti,
miten perustuslaki toimii käytännössä ja miten sitä kunnioitetaan.
Valtakunnanoikeus on korkein ja viimeinen aste jossa virkavirheen tehneitä
virkamiehiä voidaan saattaa vastuuseen tekemisistään tai tekemättä
jättämisistään.
Kyseisessä oikeustapauksessa on 37 vuotta piiloiteltu hovioikeuden
lainvastaisia
päätöksiä (tuomiovirheitä) oikeusvalvonnan siihen puuttumatta.
 
Uskon, että olette kanssani samaa mieltä, että tämän ei tule kuulua
oikeusvaltion periaatteisiin.
 
Vetoamme nyt kansanedustajiin, jotta tämä oikeuslaitoksellemme kunniaton
asia saataisiin valtakunnanoikeuteen käsiteltäväksi, sen saattamiseksi
lainmukaiseen järjestykseen. Kyseessä on oikeusvalvonnan laiminlyönti
joka on oikaistava oikeuslaitoksemme maineen säilyttämiseksi.
Valtakunnanoikeuteen saattaminen edellyttää 10 kansanedustajan
allekirjoittamaa vetoomusta. Jos kansalaisten perustuslailliset oikeudet
ovat arvoinanne,
toivon, että editäisitte asian käsittelyyn pääsyä, sekä
allekirjoittaisitte tämän vetoomuksen.
 
Kehoitan tutustumaan julkaisun lopussa olevaan, kahden oikeustieteen
professorin lausumaan
hovioikeuden päätösten lainvastaisuudesta.
 
Kirjasen viimeisellä sivulla on valmis lomake jolla kansanedustaja voi
vetoomuksen suorittaa.
 
Mikäli ette ole saaneet kyseistä kirjasta, sen voi ladata PDF muodossa
osoitteesta:
 
http://etelatuonti.fi/OIKEUS/TapausLehikoinenV9_3_18122017.pdf
 
Ystävällisin terveisin: Hannu Kuukkanen
Vanhempi erikostutkija, eläkkeellä
 
(en toimi Lehikoisen, vaan oikeuden puolesta)
 
--
Hannu Kuukkanen

 
 

Palautetta kirjasta; Tapaus Lehikoinen vastaan AsOy Lauttasaarentie 4


JURISTI ja Suomen paperiteollisuuden pitkäaikainen yritysjohtaja, eläkkeellä, kirjoitti kirjan luettuaan:

Hannu tere, olipa hurja stoori. Minusta kaimasi Hannu Tapani Klami
kirjoitti mainion yhteenvedon tapahtuneesta, mutta eipä purku/
oikaisuvaatimus toiminut. Jäi epäselväksi myöskin se, mitkä olivat
valitustuomioistuinten perustelut näkemyksilleen.
En ihmettele, että toinen kaimasi pelkää menettävänsä järkensä
valon.

… Ja kun olen lukenut asian tiimoilta käytyä
taistelua, niin luulen, että kohde on sikäli " saastunut ",
että taloyhtiö on täysin hullu, eikä koko hommaan saa
mitään tolkkua. En tosiaan tajua taloyhtiön asennetta.
Keltä se omistuksen oikeudenmukainen palautus on pois !?
Ihmiset ollaan hulluja.

KOKO TAPAUSAINEISTO löytyy osoitteesta >

torstai 7. kesäkuuta 2018

Miksi ulkomailta seurataan Lehikoisen oikeustapausta?

Oikeusministeriön korruptionvastainen yhteistyöverkosto vaikuttaa olevan pelkkää paperia.
Aika alkaa valua loppuun ja mitään ei oikeasti ole aikaansaatu tässä toiminnassa. Vaikutelma on, että projekti on perustettu puhtaasti EU:ta hämäämään.
Linkki sivuille: http://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM050:00/2017

Lehikoisen oikeustapaus näyttää kiinnostavan ulkomaisia vierailijoita erityisesti.

Tilastojen mukaan: Yhdysvallat 9757 vierailijaa, Venäjä 904 vierailijaa, Ukraina 344 vierailijaa, Saksa 84 vierailijaa, muiden muassa. Jokainen uusi artikkeli tuo uuden erän ulkomaalaisia lukijoita. Venäläisten osuus on joukossa kasvava.

Blogi on käytännöllisesti katsottuna suomenkielinen muutamaa artikkelia lukuunottamatta.
Selainten käännösohjelmilla voidaan jonkin verran ymmärtää tarinaa mutta paljon jäännee arvailujen varaan.
Yksi taho, jota ei käännösongelmat estä, on eri maiden tiedustelupalvelut.
Blogin tilato kertookin, että n. ¾ vierailleista asiakkaista, tulee Linux koneista. Tämä taas kertoo, että asialla ovat joko instituutiot tai oppilaitokset. Siitä voimme päätellä edelleen, että lukijoiden mukana on myös tiedusteluhenkilökuntaa.

Nykyisen hybridisodankäynnin keinoihin kuuluu vahvasti sisäinen mielipidevaikuttaminen. Trollaukseen verkosta haetaan varmasti aseita. Samoin ei ole pois suljettua, että vihamieliset valtiot etsivät oikeusjärjestelmämme heikkoja kohtia. Jos saadaan selvitetyksi, että suomalainen oikeusjärjestelmä on korruptoitavissa se on yksi erittäin merkittävä vaikutuskanava. Onko Suomella varaa antaa tällaisia signaaleja vieraille valtioille? Kun virheellisiin oikeudenpäätöksiin ei puututa niitä oikaisemalla, ei voi jäädä muuta käsitystä, kuin että oikeusjärjestelmä on puolueellinen ja sitä kautta korruptoitunut ja sen päätöksiin voidaan pysyvästi vaikuttaa.

Myös poliittinen oikeusvalvonta on osoittautunut ”nukkuvaksi” lenkiksi oikeuden toteutumiseksi. Tämä kertoo, että kaikki on Suomessa mahdollista, kun vain etsitään käsiin tarkoituksiin sopivat henkilöt.
Omaisuudensuoja voidaan todeta heikoksi. Mm. jos haluat omistaa Suomessa jotakin korvauksetta, se käy päinsä etsimällä ”sopivat” henkilöt ja heidän sopimalla ”sopivalla” oikeuden päätöksellä. Oikea omistaja leimataan syylliseksi ja kaiken kukkuraksi oikeuskäsittelyjen maksumieheksi.

Kuinka se tehdään. Hae ohjeet täältä:

http://etelatuonti.fi/OIKEUS/hakemisto.html

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Sisäministeriön ympäripyöreä vastaus kirjeeseeni

Sisäministeriö on puhunut mutta ei missään tapauksessa halua puuttua oikopäätä oikeuslaitoksen sisällä tapahtuvaan rakenteelliseen korruptioon. Sehän ei käy. Piiskaisitko sinä kavereitasi ja ottaisit viellä sen jälkeen kenkää? Näinhän juuri rakenteellinen korruptio toimii. Onhan tässä mukana ohje asian tutkintaan saattamiseksi MUTTA, eihän sitä ole oikaistu, oikeuslaitoksen toimesta, 38 vuoden aikana runsaasta yrittyksestä huolimatta. Millä perusteilla se oikaistaisiin nytkään? Oikeudelliset perusteet eivät ole riittäneet ja rikosilmoitustakin on yritetty tuloksetta. Pitäisikö ehdottaa vauhditusta jollakin etuudella tai kiristystä työpaikalla, kuten on toimittu oikeuslaitoksessa Lehikoisen tapauksessa, häpeällisimmän kaavan mukaan, oikeutta hakenut on tuomittu ja väärintekijöitä suojeltu?

Vahingon aiheuttajia on ollut kaksi. Ensimmäisenä tahona on omaisuudenriiston suorittanut taloyhtiö ja toisena vahingon aiheuttajana on ollut itse korkein oikeuslaitos joka on tuominnut asiassa vastoin omistusasiakirjoja. Se, jolla on omistusasikirjat on tuomittu tilojen menettäjäksi sille, jolla omistusksesta ei ole ollut minkäänlaista näyttöä. Oikeuslaitos ei virhettään myönnä, eihän niin voi tapahtua. Oikeusvalvonta ei ole asiaan puuttunut. Nyt lienee aika siirtyä, Ryhäsen vinkistä, uudelleen rikostutkinnan puolelle josko AsOy:n "kaverit" olisivat poliisin taholla vaihtuneet.

Kiitos
poliisiylitarkastaja Sami Ryhäselle, joka tapauksessa, ystävällisestä vastauksesta.

KIRJE:
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vastaus kansalaiskirjeeseen

Asia
Olette 3.4.2018 sisäministeriön kirjaamoon lähettämässänne sähköpostissa
tiedustellut "Täydellinen oikeusfarssi"-nimisen kirjasen saapumista ja etenemistapoja
kirjasessa kuvatusta tapauksesta, jossa näkemyksenne mukaan liittyy korruptioepäilyjä.

Sisäministeriön poliisiosaston vastaus

Yllä mainittu kirjanen on saapunut sisäministeriön poliisiosastolle.
Sisäministeriön poliisiosaston tehtäviin ei kuulu suorittaa esitutkintalaissa (805/2011)
säädeltyä esitutkintaa eikä se ota kantaa kirjasessa kuvattuun tapaukseen
mahdollisesti liittyviin rikoslain (39/1889) tunnusmerkistöihin. Jos asianosainen katsoo
kirjasessa kuvattuun tapaukseen liittyvän rikosepäilyjä, hän voi tehdä poliisille
tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen lähimmällä poliisiasemalla tai poliisin
verkkosivuilla. Tutkintapyynnössä tai rikosilmoituksessa on yksilöitävä
mahdollisimman tarkkaan asianosaiset, tekoaika, saatavilla oleva aineisto ja muut
esitutkinnan aloittamisen arviointiin vaikuttavat seikat.
Jos asianosainen katsoo kirjasessa kuvatun tapauksen aiheuttaneen vahinkoa, hän
voi vaatia vahingonkorvauslain (412/1974) perusteella korvausta esittämällä
yksilöidyn vaatimuksen vahingonaiheuttajalle.

Poliisiylitarkastaja Sami Ryhänen
Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu asianhallintajärjestelmässä. Sisäministeriö
24.04.2018 klo 11:45. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

FaceBook tilin puhdistus hakkereista

JOS jonkun FaceBook tili on hakkeroitu, kannattaa käydä lukemassa ohje hakkerin ulosheittämiseksi sivulta: https://www.facebook.com/notes/verkonvaarat-sivuston-tukiryhm%C3%A4/prismaviestien-poisto-ohje/1269274153205088/

Tilin hakkerointi ilmenee spämmiposteina sinun nimissäsi (sinun profiilillasi) eri FaceBook palstoille. Yleensä FaceBook Groupit ovat olleet näiden spämminlevittäjien riesana ja viattomia profiilin omistajia on jouduttu erottamaan groupeista profiilin saastumisen vuoksi.
 

FaceBook Grouppien ylläpiäjien tulee olla tarkkoina uusien jäsenpyyntöjen suhteen. Kannattaa tehdä muutamia turvakysymyksiä, joilla paljastuu, onko kyseessä todellinen profiilin omistaja.

Myös FaceBook kaveruuttaan tyrkyttäviä "henkilöitä" kannattaa testailla kysymyksin, mikäli profiili näyttää yhtään epäilyttävältä. Paras turva on, että vältät hyväksymästä yhtään tuntematonta kaveria.