Ostin uuden rivariasunnon sen viihtyisien ja minulle ja pienelle perheelleni sopivien tilojen vuoksi. Elimme kevättalvea. Mustarastas viritteli ääntään, perähöyhenet huurteessa, lumisella takapihalla seisovan omenapuun oksalla. Minun omenapuuni oksalla. Erityisesti minua oli miellyttänyt kaupantekotilaisuudessa tuo mainittu omenapuu. Kysyin heti edelliseltä omistajalta, kuuluiko tuo takapihan osuus omenapuineen tälle asunnolle. ”Kyllä kuuluu”, vastasi myyjä. ”Se on meidän takapihaa. Tässä asemapiirroksessa näkyy takapihan rajat ja puu kasvaa omalla tontillamme”. Olin hyvin tyytyväinen. Saisin mukavan omenasadon syksyllä. Pidän kovasti omenista ja puutarhanhoidosta, vaikka rivarin pikkupihalle ei paljon muuta puutarhaa mahtuisikaan.
Leikkautin puutarhurilla omenapuun heti ensimmäiseksi kevättalvella, jotta se tuottaisi hyvän sadon. Se kukki keväällä komeasti. Lainasin läheisen mehiläistarhurin mehiläispesää tontilleni, jotta puussa olevat sadat kukat pölyttyisivät. Kastelin ja lannoitin puuta koko kesän ja kitkin rikkaruohot juurelta. Poimin liiat ja heikot raakileenalut pois puusta, jotta lopuista kehittyisi oikein pulleita omenia. Ruiskutin luontoystävällisellä saippualiuoksella raakileet, jotta niihin ei tulisi omenamatoja. Kaikki näytti hyvältä ja istahdin pikkupihalleni, omenapuun varjoon, odottelemaan satoa ja sen mukana huurteista omenapirtelöä, omenapiirakkaa, omenahilloa, omenapaistosta. Päivä paistoi.
Syksy saapui ja puu oli täynnä pulleita, punaisia, meheviä omenia. Olin juuri koreineni, keittiötikkaineni, aloittamassa omenanpoimintaa, kun Asunto-osakeyhtiömme puheenjohtaja käveli paikalle. ”Hei, et kai aio varastaa siitä puusta omenia?” hän huudahti. ”Totta kai aion” sanoin. ”Sehän on minun omenapuuni ja minun tontillani. Olen leikannut, lannoittanut, ruiskuttanut, hoitanut ja kastellut sitä koko kesän, jotta omenat jaksavat kehittyä komeiksi ja meheviksi”. ”Sehän ei vaikuta asiaan. Puu kasvaa Asunto-osakeyhtiön tontilla ja sen tuotto kuuluu min… tuota yhtiölle” sanoi ASOyn pj, katsellen silmät kiiluen pulleita punaposkisia omenoitani.
Juoksin sisältä kauppakirjan mukana olevat tonttikuvat näytille. ”Tässä kauppakirjan liitteenä olevassa asemapiirroksessa näkyy selvästi, että puu kasvaa minun tontillani” puolustauduin pontevasti. ”Tuossa kulkee rajalinja viivasuoraan”. AsOyn pj juoksi kotoaan oman piirustuksensa ”Sinun piirroksesi on virheellinen, minun piirrokseni on se oikea”. ”Tuo osa tontista kuuluu tässä kuvassa Asunto-osakeyhtiölle. Katsopas tuota viivaa tuossa”. Viiva oli selvästi vapaalla kädellä nopeasti sutaistu. ”Mikä suherrus tuossa kuvan nurkassa mahtaa olla?” kysyin. ”Se on lakimieheni nimikirjoitus, hän vahvistaa piirustuksen aitouden”. ”Mutta kun olen maksanut yhtiövastiketta jonka perusteena on muun muassa tuo piha-alue ja kaikilla muillakin on tuon kokoinen takapiha, miten minun takapihani olisi noin paljon pienempi?” ”Älä valita. Olet maksanut sinulle kuuluvaa vastiketta ja tämä puu ei kuulu sinulle, etkä ota siitä ainuttakaan omenaa” sanoi AsOyn pj ja poimi omenat omiin taskuihinsa, haukaten viimeisestä aimo lohkon suureen suuhunsa. Jäin surkeana katsomaan kulman taakse katoavaa omenapirtelöä, omenapiirakkaa, omenahilloa ja omenapaistostani.
Puu ei ollut aikaisemmin tuottanut raatoakaan. Koska nyt omenapuu, hoitoni ansiosta, oli tuottoisa, AsOyn yhtiökokous päätti, että pj vuokraisi omenapuuta kasvattavan tontin osuuden paikalliselle puutarhurille. Nyt AsOy sai kaksikertaista tuloa, selvää rahaa tuosta kiistanalaisesta pläntistä. Oli parempi niin, että tontinpätkä ja omenat menisivät ansiotarkoituksiin sillä liiat omenat olivat alkaneet närästää pjn vatsassa epämiellyttävästi. Tulojen kautta AsOy saisi pudotettua yhtiövastiketta, jolla oli suuri merkitys pjn suuressa lukaalissa. Vuokraamista varten tuo osa tontista haettiin rakennusviraston päätöksellä kauppapuutarhan käyttötarkoitukseen. Rakennusviraston viranomainen hyväksyi hakemuksen, nimellisesti määräaikaisena, sen kummemmin kyselemättä asiasta ja kumarsi ja pokkasi kohteliaasti AsOyn pjlle, olihan hän merkittävä mies, jolla oli merkittäviä ystäviä siellä sun täällä. Tontin omistusoikeutta ei kannattanut tietenkään tarkistaa, olihan hakemusta tekemässä AsOyn pj joka tietenkin tietäisi minkä osan tontista AsOy omisti ja minkä ei. Hetkinen, vai omistiko AsOy osaakaan? Omistiko se yleensä mistään mitään? Sehän oli asukkaiden yhteinen hallinnollinen toimielin. Yhteiset tilat olivat yhteisiä tietenkin, pyöräkatos, roskiskatos, kulkutiet mutta joku tontin kulma ja viljelytarkoituksessa?
Asia vietiin tietysti käräjille. Raastuvanoikeus tutki huolellisesti asian ja totesi, että tontin osa jolla omenapuu kasvaa, kuuluu minulle omenapuineen, virallisen ja rakennusviraston vahvistaman tonttikuvan ja yhtiöjärjestyksen mukaan. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt ASOyn pjtä vaan hän vei asian Hoviin. Tuttu tuomari tuomitsi Asunto-osakeyhtiön uuden piirustuksen oikeaksi ja jopa kirjoitti uusiksi yhtiöjärjestyksessä lukevan lauseen, jossa mainitaan, että ”asuntojen takapihat ovat saman kokoiset”, muotoon, että ”paitsi se yksi tontti siinä omenapuun kohdalla” ja raastuvanoikeuden, Hovin mielestä selvästi virheellinen päätös oikaistiin, tai pitäisikö sanoa; ”kammettiin” ja omenapuu omenineen tuomittiin ASOylle. Hovin tuomio oli niin epäselvästi muotoiltu kummallisine kirjallisuusviitteineen, että pyysin tuomaria kertomaan minulle, mitä tuomiossa oikeasti sanottiin. Tuomari ei tietenkään suostunut, liekö enää ymmärtänyt tuomiota itsekään. Menin oikeustieteen professorin puheille epäselvän tuomiopaperin kanssa. Professori totesi, ettei hänkään ymmärrä tuomiosta hölkäisen pöläystä. Se vaikutti puhtaalta huuhaalta, eikä se sisältänyt ensimmäistäkään lakipykälää, jota vastaan minä olisin rikkonut tai mikä osoittaisi tonttini olevan muuta kuin omani. Tuomio ei yksinkertaisesti perustunut lakiin. Suomeksi sanottuna se oli laiton.
Minä valitin Korkeimpaan oikeuteen professorin avustuksella. Asunto-osakeyhtiön asiaa sattui hoitamaan juristi jolla oli KOssa tuttu tuomari. Tuomarin poika halusi muuttaa AsOyyn edullisesti asumaan ja pojalle piti järjestää asunto ja poika tykkäsi omenista kovasti ja halvasta yhtiövastikkeesta. Korkein ei tietenkään muuttanut päätöstä vaan totesi valitukseni olevan aiheeton ja silkkaa ajahaaskuuta ja niskurointia oikeuslaitosta vastaan. Aineistoon perehtyminen oli tarpeetonta. Uusittu tonttipiirros olisi varmasti ollut korkeimmankin mielestä se ainut oikea, koska se oli hovin mielipiirustus. AsOyn pjn suojeluksessa, puutarhuri poimi sinäkin vuonna hoivaamani omenapuun pulleat punaiset omenat myyntiin ja pj rouskutteli viimeistä omenaa mennessään. Yhden omenan pjn vatsa ainakin näytti vielä kestävän, vaikka uhillaan. Hoidin edelleenkin omenapuutani, koska uskoin sen kuuluvan minulle raastuvanoikeuden päätöksellä ja kaiken terveen järjen mukaan..
Kun soitin KOn presidentille tuomion jälkeen, hän totesi yksikantaan, että ”saitpa rosiksesta millaisen tuomion tahansa, se tulee tänne ja täältä saat aina tämän tuomion, enkä minä tule antamaan koskaan sinulle valitusoikeutta. Etkö ymmärrä, että oikeustapauksissa on voittaja ja häviäjä ja sinä nyt vain satut olemaan se häviäjä”.
Näin elettiin vuodesta toiseen. Omenapuu kukki ja tuotti uskollisesti satoa. Minä vein yhtä uskollisesti asian Raastuvanoikeuteen, joka totesi minun olevan oikeassa, AsOy vei sen hoviin, minä vein sen KOon ja tulos oli joka kerta sama. Valitin Oikeusasiamiehelle tästä kepulipelistä. Oikeusasiamies soitti puhelun hovin tuomarille ja KOn tuomarille, jotka kaksiäänisellä laululla vakuuttivat minun olevan lakia ja oikeutta vastustava, kieroileva heittiö. Oikeusasiamies totesi, että asiassa ei ole mitään korjattavaa, tuomarit ovat oikeassa. Hehän ovat tuomareita ja sinä olet vain kansalainen. Oikeudenkäyntiaineistoon ei kannattanut turhaan paneutua, tuomarit ovat tehneet valan puolustaa oikeutta. Siis oikeuden oli täytynyt tapahtua oikeasti. Sitä paitsi, tuomarit olivat oman puolueen miehiä, eikä heitä sopinut suututtaa paneutumalla liikaa asiaan. Uraputki saattaisi ruveta takkuamaan.
Kuulin tämän jälkeen, että lakimiesseuran saunassa naureskeltiin, että ”Me tuomarit voimme tehdä vaikka lainvastaisia päätöksiä jos meitä sellainen huvittaa, eikä kukaan mahda meille mitään”. Minua tuollainen vitsi ei naurattanut, koska tiesin sen olevan ihan totta. Minua itketti, varsinkin katsoessani ikkunasta, kuinka AsOyn pj ja puutarhuri poimivat taas kerran punaposkiset omenani.
Koska omistusoikeuden loukkaus on ihmisoikeusloukkaus, lähetin valituksen Euroopan ihmisoikeustuomiokuntaan. Siellä todettiin esikäsittelyssä, että minä olisin päivän selvästi oikeassa. Minun piti vaan viedä asia, omenapuineen kaikkineen, uudelleen oikeuteen. Suomen oikeustiet pitäisi käydä loppuun ja sitten vasta tuoda asia Euroopan ihmisoikeustuomiokuntaan. ”Sitä paitsi, vaikka me täällä Euroopan ihmisoikeustuomiokunnassa teemme sinulle myönteisen päätöksen, Suomen oikeuslaitoksella ei olisi mitään velvollisuutta pyörtää tuomiotaan, eikä meillä täällä Euroopan ihmisoikeustuomiokunnassa ole mitään keinoja pakottaa Suomen oikeuslaitosta jos se katsoo olevansa asiassa oikeassa. Sinun pitää valittaa päätöksestä”. ”Mutta kun olen valittanut jo kuusitoista kertaa” yritin epätoivoisesti inttää vastaan. ”Niin mutta sinun pitää valittaa kaksikymmentä kertaa ainakin” vakuutteli viranomainen. ”Otatko omenan?” kysyin. ”Nämä ovat omasta puusta mutta jouduin ostamaan ne torilta.”
Ihmettelin kovasti miksi tuollainen näennäistuomiolaitos sitten on olemassa? Kuulemma muutamia asioita vuodessa ratkaistaan Suomessa EUn päätöksen mukaisesti lähinnä näön vuoksi, jos ne eivät ole kovin kiusallisia, tai tule liian kalliiksi Suomelle. Kansalainen on vain yksityishenkilö ja yksityishenkilö on yksin mutta tuomareita on vastassa koko liuta kimurantteine lakiteksteineen ja ennakkotapaus- ja asiakirjaviitteineen. Se on kovin hankalaa ja kallista.
Italiassa tuomari kuolee oikeuden puolesta mafian luoteihin mutta Suomessa tuomarit hoitavat suoraan Mafian hommat.
Tarina on melkein kokonaan vailla todellisuuspohjaa ja omena lienee hyvän ja pahan tiedon symboli - muun muassa? Omenapuun taakse voi kurkistaa osoitteesta: www.etelatuonti.fi/OIKEUS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti